TOIMINTA 2008
*SUVI JUNTUSEN VALMENNUKSET 18.-20.1.2008
Tänä vuonna valmennukset pääsivätkin vauhtiin jo tammikuulla. Yhteistyö aloitettiin kajaanilaisen ratsastuksenopettajan Suvi Juntusen silmien alla. Osallistujamäärässä teimme tammikuulla ennätyksen, kun mukana oli peräti 26 ratsukkoa. Upea määrä!! Mukana oli monen hevosrodun edustus, joka sekin kertoo siitä, että meillä Koillismaalla harrastetaan hevosten ja ponien kanssa hyvin monipuolisesti. Uutta oli myös se, että seuramme junioriratsastajia osallistui valmennuksiin, kun Petäjävaarassa tytöt pääsivät shetlanninponeilla mukaan valmennuksiin.
Suvi otti jo etukäteen ratsukoiden toiveita vastaan. Niinpä poniratsukot ovatkin alkutalven valmennuksissa valmentautuneet esteratsastuksen saloihin. Vanhemmat ratsastajat toivoivat tietotaidon lisäystä sileän työskentelyyn, joten kouluratsastuksen tehtäviä työstettiin Suvin valmennuksissa ahkerasti. Suvi myös valmentamisen ohella ratsuttaa hevosia. Tammikuun kerralla Suvin "oppiin" pääsivät norjan vuonohevoset Skogsgut Foss ja Rodlands Linde.
Keli suosi ratsastajia, ei niinkään kuvaajaa, mutta puhukoot tunnelmat puolestaan. Tässäpä muutama kuva tammikuun valmennuskerrasta.
 kuva oikealla: Shettis-estevalmennusryhmä täydessä touhussa! Puomeilla Elena ja Nougat, takana Veera ja Kauppilan Onna.

kuva vasemmalla: Päivi ja Säpän Sälli ratsastamassa Suvin tarkan silmän alla.

kuva oikealla: Suvi ratsastaa Lindellä (Rodlands Linde).
kuvat Virpi Lämsä
*SUVI JUNTUSEN VALMENNUKSET 29.2.-2.3.2008
Helmikuulla järjestyi toinen valmennusviikonloppu. Siitä jatkettiin, mihin tammikuussa jäätiin. Pakkanen pisti jännittämään, että mitenkähän käy, -20 on meillä pakkasrajana. Iltapäivät olivat suhteellisen mukavia lämmöltään. Lauantai aamuna mittari näytti -17 astetta, joten vaatetta päälle vain ja liikenteeseen... Edellisellä kerralla oli jo tutustuttu Suviin, joten iloisella mielellä päästiin kuulumisten vaihdon jälkeen työstämään ratsukoita. Suvi ratsasti pari hevosta tälläkin kertaa. Nyt mukana olivat suomenhevoset Vilman Kukka ja Säpän Sälli.
Seuraavassa joitakin kuvia helmikuun valmennuksesta. Pakkanen näkyy niin ratsastajien vaatetuksessa kuin ratsujen kuurapeitteessäkin. Mutta sellaistahan se talvi meillä täällä on!! 
kuva oikealla: Shettisryhmä verryttelee maapuomeilla ennen hyppäämistä. Ensimmäisenä Elena ja Nougat, keskimmäisenä Siiri ja Kauppilan Ilari ja viimeisenä Veera ja Kauppilan Onna.

kuva vasemmalla: Taisi tehtävän suorittaminen onnistua, kun hymyssä suin ratsastavat vas. Päivi ja Sälli sekä oik. Johanna ja Säipper.

kuva oikealla: Annu-Liina ja Tasse keskittyneinä tehtävän suorittamiseen.

kuva vasemmalla: Suvi ratsastaa Säpän Sällillä.
kuvat Virpi Lämsä
Kelirikon aikaan jouduimme perumaan yhden viikonlopun huhtikuulla ja toukokuulla samalle viikonlopulle sattui menoihin päällekkäisyyksiä, joten sekin valmennusviikonloppu peruuntui. Tarkoitus on jälleen jatkaa valmentautumista nyt ensimmäistä kertaa kesäkaudellakin ja syksyllä sitten hieman tiiviimmin.
*SUVI JUNTUSEN VALMENNUKSET 5.-6.7.2008
Ja jälleen kerran ilma oli aika kamala, kun Suvi tuli pitämään kesävalmennuksia. Lauantain tunnit saatiin pidettyä kohtuullisessa säässä ja ajoittainen sade ei häirinnyt ratsukoiden työskentelyä, mutta sunnuntaina satoi vettä taivaan täydeltä koko päivän. Periksi ei kuitenkaan säälle annettu, vaan tunnit ratsastettiin suunnitellusti. Tuntien aiheina olivat mm. siirtymät askellajien välillä ja eri askellajien sisällä haettiin selkeää tahtia sekä hyviä askelia. Ratsukot tekivät hienoa työtä ja hevoset liikkuivat jo tyylikkäässä muodossa varsinkin sunnuntain tunneilla.
Tuntien pidon ohella Suvi ratsutti ja käsitteli jälleen muutaman hevosen. Ronivaarassa Suvi ratsasti mm. Ukon (Homer Web), joka esitti hienoja raviaskeleita katsomon puolelle. Muutenkin heppaherra ihastutti miellyttävällä ja yritteliäällä luonteellaan.
Petäjävaarassa Suvi tutustui uuteen tuttavuuteen, kun hän juoksutti Nyytin (Lunefull Foss, 3-v.) ja tsekkasi missä koulutusvaiheessa nuori neitokainen tällä hetkellä on. 
kuva oikealla: Kikka ja Sapiina.
kuva alla: Laura ja Ukko (Homer Web).
 
kuva alla: Suvi ja Ukko. kuva yllä: Sanna ja Vilma. kuva alla: Suvi juoksuttaa Nyytiä.

*KUUSAMON HEVOSYSTÄVÄT JÄRJESTIVÄT RAVIT 14.6.2008 HIRSIKANKAAN RAVIRADALLA
*SUVI JUNTUSEN VALMENNUKSET 22.-23.8.08
*AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ JA HARJOITUS ESTERATSASTUSKILPAILUT 24.8.08 HIRSIKANKAAN RAVIRADALLA
Jo perinteiseksi muotoutunut Avoimien ovien päivä järjestettiin totutusti Kuusamon Hevosystävien, Koillismaan Koirakerhon ja Koillismaan Ratsastajien kanssa. Tänä vuonna ohjelmassa oli kouluratsastusnäytöksen, poniratsastuksen ja koirien agility- ja mejä-näytösten ohella esteratsastuskilpailut, jotka ratsastettiin kilpailuharjoituksena. Ratamestarina ja tuomarina tapahtumassa toimi Suvi Juntunen Kajaanista. Suvi ohjasi myös kisaverryttelyt ennen ratsukoiden suorituksia. Tapahtumassa ratsastettiin kolme luokkaa ristikko-, 50cm ja 70cm luokat.
Ristikkoluokka ratsastettiin arvosteluluokkana A.1.0. , jolloin kaikki ratsukot, jotka saavuttivat perusradalla saman virhepistemäärän, olivat tasavertaisia. Puhtaan radan ratsastivat Saara Hirsivaara- Filur, Anu Hyttinen- Usvametsän Pelle, Nina Tauriainen- Domino fra Reykjum, Krista Tahkola- Freyi fra Hverholum, Anu Suomalainen- Vanja K sekä Anu Hyttinen- Somer. 8 virhepisteen saattelemana radan suorittivat Veera Vainikainen- Kauppilan Onna. Ratsukoiden Siiri Vainikainen- Nougat ja Essi Tahkola- Tritla fra Gerdi ratsut ujostelivat jonkin verran osia radan esteitä. Mutta harjoitus tekee mestarin ja ne esteet, mitkä mentiin ylitse, hypättiin tyylikkäästi!!
Luokissa 50cm ja 70cm arvosteluluokkana oli 367.1, jolloin puhtaan 1. vaiheen eli perusradan suorittaneet ratsukot jatkoivat suoraan 2. vaiheeseen eli uusintaan. Molemmat vaiheet puhtaasti ratsastivat Anne Heiskanen- Femella Crown sekä Essi White- Zarino II. 1. vaiheen puhtaasti ratsastaneet Jenna Heiskanen- Opal Crown ja Susanna Kurvinen- Robert O selvittivät 2. vaiheen 4 virhepisteellä. 4 virhepisteen perusradat ratsastivat Saara Hirsivaara- Rölli-Pekku, Heidi Herranen- Goblin´s Riddle, Anu Suomalainen- Vanja K, Krista Tahkola- Freyi fra Hverholum ja Nina Tauriainen- Domino fra Reykjum. Anu Hyttinen- Usvametsän Pelle saivat perusradan suorituksesta 8 virhepistettä. Makea Marianne- este hämmensi hieman ratsukon Emilia Molkoselkä- Filur suoritusta, mutta pienen harkinnan jälkeen se este ylittyi ponilta hienosti.
Päivän viimeisessä luokassa molemmat vaiheet puhtaasti ratsastivat Anne Heiskanen- Femella Crown, Anne Heiskanen- Opal Crown, Heidi Herranen- Goblin´s Riddle sekä Essi White- Zarino II. Katja Heiskanen- Opal Crown, Anu Suomalainen- Vanja K saivat perusradalta 4 virhepistettä ja Saara Hirsivaara- Rölli-Pekku 16.
Ratsukoita osallistui harjoituskisoihin hieno määrä ja radalla nähtiin hyviä suorituksia. Tuomari huomioi yhden ratsukon kannustimellaan. Tällä kertaa sen sai ratsukko Anu Suomalainen- Vanja K. Ratsukko ilahdutti positiivisella ja luottavaisella yhteistyöllään. Kuusamon Hevosystävien lahjoittaman kiertopokaalin saivat tänä vuonna mukaansa Anne Heiskanen- Femella Crown.
Yleisöä oli paikalle kertynyt seuraamaan tapahtumia runsaslukuisesti, hienoa!! Isot kiitokset heille, ratsukoille, Suville, koirille ja heidän ohjaajilleen sekä talkoolaisille, ilman teitä kisoista ei tulisi mitään!!!
Verryttelyssä. Suvi ohjasi kisaverryttelyt ennen ratsukoiden suorituksia.
Veera Vainikainen ja Kauppilan Onna

Anu Hyttinen ja Usvametsän Pelle

Ratsukko suorittamassa 50cm esterataa.

Yleisö pääsi aivan radan reunalle seuraamaan jännittäviä suorituksia.

Susanna Kurvinen ja Robert O
kuvat Jenna Kuusela
* SUVI JUNTUSEN VALMENNUKSET 3.-4.10.2008
Kauan odotetut Suvin valmennukset ovat taas takanapäin. Viikonloppu olikin melkoista hulinaa tallilla. Perjantaina tulivat suokki ja risteytysponi, sekä lauantaina kaksi tupsujalkaista tinkeriä vieraiksi valmennuksiin meille vuonistallille. Suvi kävi valmentamassa myös Ku-Ru tallilla ja Sannan tallilla. Uusia hyviä vinkkejä taisi jokaiselle tulla niin ratsastajille kuin yleisöllekin, jota oli mukavasti saapunut paikalle. Suurimmaksi osaksi tunneilla oltiin kouluratsastuksen puolella ja poniryhmä taisi mennä muutaman esteenkin. Kaikki hommat sujuivat ongelmitta. Kiitokset Suville ja muille mukana olleille! Seuraavia valmennuksia innolla odottaen!
-tallityttö Kirsi
Suvi kyselemässä kuulumisia ratsukoilta valmennusten alussa. Vas. Eija ja Juliet, oik. Anne ja Tullow.

Johanna ja Säpän Sälli keskittyneinä voltilla.
kuvat Kirsi Määttä
* HARJOITUS KOULURATSASTUSKILPAILUT 5.10.2008 HIRSIKANKAAN RAVIRADALLA
Seuran toiminnan osalta pitkäaikainen tavoite täyttyi, kun 5.10. järjestettiin Hirsikankaan raviradalla harjoitus kouluratsastuskilpailut. Mukaan oli ilmoittautunut 8 ratsukkoa ja heidän suorituksiaan arvioi ratsastuksenopettaja Suvi Juntunen. Tapahtuman tarkoituksena oli harjoitella kouluratsastuskisoihin valmistautumista ja osallistumista. Hevosten huoliteltuun ulkoiseen olemukseen oli nähty vaivaa. Varusteet kiilsivät, pitkät harjat olivat kauniilla verkoilla ja olipa joihinkin häntiinkin tehty siistit letitykset. Ratsastettavia ohjelmia oli selkeästi tunnollisesti harjoiteltu etukäteen, niin hienoilta ne katsomoon näyttivät. Harjoitus vietiin läpi kisojen omaisesti, näin järjestäjilläkin oli mahdollisuus opetella mm. kouluradan rakennusta ja suorituspisteiden laskua. Näissä asioissa meitä oli opastamassa Suvin ohella kajaanilainen aktiivisesti kouluratsastusta harrastava Sari Nieminen. Päivä sujui hienosti ja yleisöäkin oli mukana seuraamassa tapahtumaa. Isot ja lämpimät kiitokset ratsukoille, Suville, Sarille, talkoolaisille, tapahtuman tukijoille; Rautia ja Ollilan lomamajat sekä katsojille!!
Ratsukoiden saamat arviot aakkosjärjestyksessä:
1. luokka taitoratsastusluokka Männikkö Elena- Rudolf 111/ 65,294% Vainikainen Siiri- Nougat 112/ 65,882% Vainikainen Veera- Kauppilan Onna 101/ 59,411% Väisänen Eija- Juliet 115/ 67,647%
2. luokka Helppo C:1 Inget Susanna- Tullow 114/ 57,000% Moilanen Elina- Juliet 133/ 66,500% Vainikainen Siiri- Nougat 108/ 54,000% Väisänen Anne- Tullow kesk. White Essi- Zarino II 144/ 72,000%
3. luokka Helppo B, KN Special White Essi- Zarino II 165/ 63,461%
Elena Männikkö ja Rudolf

Essi White ja Zarino II

Eija Väisänen ja Juliet

Siiri Vainikainen ja Nougat

Anne Väisänen ja Tullow
kuvat Susanna Kurvinen |